sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Piparkakun makuinen viikonloppu

Namskis, sanoivat kaikkien suut viikonloppuna kun leivottiin siskon perheen kanssa piparkakut joulua varten. Siskon kanssa on leivottu piparkakkuja aina pienestä pitäen ja näin aikuisenakin leivotaan ne yhä yhdessä, nyt lapsien kera. Tapana on ollut kokoontua isänpäiväviikonloppuna piparkakkusavottaan mutta nyt meidän muuttokiireet sotkivat tämän perinteen ja leivottiinkin vasta menneenä viikonloppuna.



Perjantai-iltana lasten mentyä nukkumaan tehtiin siskon kanssa taikina jääkaappiin odottaan lauantaipäivää. Taikina on vaan niiiiin herkkua!! Tällä kertaa tehtiin vaan nelinkertanen määrä taikinaa ja leipoessa todettiinkin sitä olevan aivan liian vähän. Leipomiseen ei lauantaina mennyt kuin reilu tunti! Joskus ollaan tehty kuusinkertanen määrä taikinaa ja siitä on riittäny hienosti piparkakkuihin ja piparkakkutaloonkin. Mutta tänä vuonna kukaan ei halunnut rakentaa piparista taloa, joten pidättäydyttiin vaan perinteisissä muoteissa.





Joulumusiikit soivat ja leivottiin yhdessä iso kasa pipareita <3 Nyt tuntui ehkä ensimmäistä kertaa tänä vuonna että joulu se siellä jo kolkuttelee :)





Tänään iltapäivästä ajettiin kotiin ja Rakkauspakkaus nukahti heti auton startatessa. Mikä onkaan ihanempaa kuin oman rakkaan lapsen seuraaminen hänen nukkuessaan tyytyväisenä! Matkan käytin tehokkaasti ja tilasin netistä suuren osan tämän vuoden joululahjoista, JES!! Ne olikin ne ekat lahjaostokset tälle joululle. Pieni stressinpoikanen olikin jo alkanut kaivertaan mieltä...



Mukavaa ensimmäisen adventin iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!