keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Lakkajäädyke

Tänä vuonna jouluaattoaterian päättää ja kruunaa lakkajäädyke. Äiti on jo vuosia sitten keksinyt loistavan aattoaterian jälkkärin eli jäädykkeen sillä kun on syönyt itsensä todella täyteen kaikkia jouluaterian antimia ei siinä vaiheessa maistu suklaakakku tai joulupuuro. Raikas ja 'kevyt' jäädyke on siis oiva ratkaisu jälkkäripulmaan. Sitten kun pukki on käynyt ja on aika juoda kahvit, maistuu yleensä seurueelle jo raskaampikin herkku ja tällöin voidaankin nauttia vaikka suklaakakusta tai muusta makeammasta.

Äiti on usein tehnyt minttusuklaa- tai vaikka karpalojäädykettä aatoksi, joten päätin tänä vuonna kokeilla jotain uutta. Ystäväni Jennifer Ihan tavallisen tytön elämää -blogin takaa vinkkasi tästä maukkaasta lakkajäädykkeestä. Sainkin reseptin häneltä mutta sama resepti löytyy myös Valion sivuilta.

Lakkajäädyke

Tarvikkeet:
Kuva lainattu Valiolta.



2prk vaniljarahkaa
2dl lakkahilloa
(n. 1/2dl lakkalikööriä)
2 1/2dl kuohukermaa
1rkl sokeria

Koristeluun:
paahdettuja mantelilastuja ja lakkoja



 








Muista ottaa jäädyke hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Jos vuoka ei meinaa irrota, pidä vuokaa hetki kuuman valuvan veden alla. Kumoa sitten tarjoilualustalle ja koristele paahdetuilla manteleilla ja lakoilla.

Mies kävi Alkossa ja osti leivontaa varten lakkalikööriä. Ei ollu kuulemma muuta ku lightia...no, toivottavasti se ei vaikuta ainakaan huonontavasti jäädykkeen makuun. Nyt tota lakkalikööriä olis sitten vaikka ja kuinka jäljellä eikä se ainakaan oo mun mitään herkkua muuten, joten tarttee varmaan keksiä jotain muutakin leivottavaa siitä jossain välissä.


Mukavaa keskiviikkoa!
Sanni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!